Retkeilypäivä

Eilen oli tosi ihana ilma niin päätettiin lähtee Tintin kerhon jälkeen retkeilee Myllykoskelle. Haettiin kaupasta vähän retkieväitä mm. makkaraa, että päästään vähän grillailee.

Se reitti mikä me valittiin ei ollu kaikkein helpoin varsinkaan kun oli rattaat mukana. Viime kerralla kun oltiin niin A oli rintarepussa ja sillon ei ollu lunta saatika jäätä. J joutu välillä kantaa A:n rattaineen päivineen, että päästiin eteenpäin.

Päästiin vihdoin ja viimein ehjänä ja hengissä perille. Notskin sytyttämisessä meni tovi jos toinenkin kun oli niin märkää eikä tolle paikalle ollu jätetty polttopuita. Sai J sen syttymään (mitäpä se nyt ei sais syttyy ;) ) niin päästiin grillaa. En muistanukkaa miten hyviä grillatut vaahtokarkit on! Ei kauheen kauaa keretty hengailee kun rupes tulee kylmä ja A oli jo ihan hermoraunio. Mentiin lyhyempää ja suorempaa reittiä takas autolle. Se ylämäki oli tosin ihan jäässä niin oli vähän haastetta päästä se ylös (sen takii ei alunperin sitä reittii edes valittu ja haluttiin kumminkin kävellä enemmän ku 5min).

Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunu. Tytöt tykkäs (paitsi loppuvaiheessa), sai raitista ilmaa, pääs grillaa ja pois kotiympyröistä. Mä tykkään tehä lasten kanssa kaikkee ja käydä paikoissa, koska noista jää muistoja ja tytötkin varmasti tykkää muistella isompana, että mitä kaikkee ne on tehny pienenä. Ens kerralla mennään sitten kun on vähän lämpimämpää, että Tintti pääsee J:n kanssa kalastamaan.

-S

Pääsiäinen

Pääsiäinen meni meidän perheessä oikein kivasti ja rauhallisesti. Ei tehty mitään sen suurempaa tai stressattu koristeita, syömisiä ja tekemisiä. Ainoa pääsiäiskoriste oli Tintin kerhossa tekemä tipu. Se on kyllä niin söpö että!

 J halus tehä uunijäätelöä ihan vaan tekemisen ilosta ja oli kyllä tosi hyvää pitkästä aikaan. Ei se kauaa säilyny kun oli jo hävinny. Jämät unohtu pöydälle ja A meni sinne sitten sörkkimään. Sitä sotkun määrää! Ja koko tyttö oli ihan jätski-marjasotkussa. Harmi ettei sitä tilannetta tullu todistettua.

Ilmat oli mitä ihanimmat pitkästä aikaa. Aurinko paisto ja kummasti se mieliki piristy siitä valon määrästä. Kellojen siirtäminen ei oikeastaan vaikuttanu pentuihin millään tavalla. Itellä on vielä sopeutumista, mutta ei haittaa yhtään, että on pidempään valosampaa. Salille oli helppo lähtee siinä auringon paisteessa.

Oli kiva saada iskä meille tänään kylään. J vaihto iskälle autoon kesärenkaat ja pikapesi auton. Vedettiin kunnon kebab-mätöt porukalla. Oon vieläkin ihan ähky, mutta kyllä se vaan on niin hyvää.

Tuntuu, että sitä on tullut joka päivä vedettyä jotain herkkua niin nyt täytyy vähän keventää ja jättää kebabbilat sikseen.

-S

Päivityksiä

Tää päivä menee blogin ulkoasun päivityksessä, joten ei kannata ihmetellä jos kaikki linkit ei heti toimi tai jossain ei lue mitään. J on semmonen koodari, että tästä tulee paras blogi ever! Ainaki mun mielestä :)

-S&J

Wruuumwruum

Postauksessa "pelkoa ja inhoa Hyvinkäällä" kerroin tästä autolla ajamisen pelosta ja eilen sitten otin härkää sarvista. Oli ehkä pikkasen liiottelua sanoa, että joka päivä kävisin ajelemassa. En joka päivä jaksa liikkua edes kotoa pois.

Vapaaehtoisesti en siihen autonrattiin mene ja jos on pienikin mahdollisuus luistaa siitä niin sen teen.
Eilen kävin hakemassa Tintin kerhosta ja sen jälkeen ajeltiin J:n siskon luokse. Ne jännittävimmät tilanteet missä pulssi nousee nollasta sataan on taajama-alueet missä pitää olla koko ajan väistämässä ja pysähtymässä liikennevaloihin. Peruttaminen/parkkeeraaminen on myös turhan jännää.

Parkkihallit. Tartteeko enempää sanoa? Kyllä me sinnekkin ajettiin, kun oli pakko käydä kaupassa. Tosin en enää ajanu kaupasta kotiin. Kuten sanoin jos on pieniki mahollisuus luistaa.

J oli kyllä ihanan tsemppaava koko ajon ajan ja sano, että hienosti meni ja kyllä me selätetään tää pelko. Vaikka nyt lyhyen ajan sisällä on tullu ajeltuu jonkin verran niin en vieläkään nappais autonavaimii naulakosta ja huikkaisin, et mä ny lähen käymään tuolla. Joku päivä sitte.
-S

Kotoisia kotikuvia

Nyt oon ottanu vähän lisää kuvia meidän kodista. Sisustus on lähellä mun sydäntä ja vasta näin aikuisiällä se mun sisäinen sisustajansilmä on ns. puhjennu kukkaan. Kun muutin pois kotoo niin mulla ja silloisella poikaystävällä oli kaksio jossa molemmat olkkarin seinät oli maalattu sinisellä. Eikä se ollu mikään söpö sininen vaan semmonen värikynän sininen, ehkä vähän tummempikin. Ruma joka tapauksessa. Sillon halusin pähkinää ja valkosta. Ei se oikein onnistunu, mutta yritys hyvä kymmenen. Oon ollu aika huono seinäsisustaja. Oon aatellu, että hyllyt on se the thing, mutta niihin on vaikee löytää tavaraa mitä ei tartte olla koko aikaa vaihtamassa. Sisustus on edelleen vaaleeta, mutta jossain vaiheessa kun hommataan uus sohva niin ajattelin vähän heittää sitä tummempaan suuntaan. Grafiitin/tummanharmaa (ei kumminkaan liian lähelle mustaa) houkuttais.

Lisää kuvia löytyy home sweet home-postauksesta ja instagramista nimellä @senjaolenius
-S

Pelkoa ja inhoa Hyvinkäällä

Tintti viety kerhoon ja A on päiväunilla. Hiljaisuus. Kuulen vain tietokoneen näppäimistön itseaiheutetun äänen. Ulkona paistaa aurinko ja kevät tekee tuloaan. Voiko ihanammin päivä enää alkaaaa? Onko ihanaa aamua kuin täääää?

J oli unohtanut rattaat autoon, joten jouduttiin kävelee koko konkkaronkka. 10min kävelymatkaan kului kevyet puoli tuntia. Loppupeleissä A ei viihtynyt hetkeäkään enää sylissä kun tajus, että käveleminen on paljon siistimpää. Lumi ja kurakasoissa on paljon siistimpää ku hengailla mutsin kyydissä. Kannoin A:n kerhosta kotiin, koska halusin jutella small talkia erään Tintin kerhokaverin äidin kanssa kenellä oli sama matka.

Kun hiljaisuus vallitsi tämän huushollin, keitin ison mukin teetä ja lysähdin sohvalle karkkipussin kanssa, lukemaan lehtiä mitä sain äitiltä. Lukisin niitä edelleen, mutta sitten luin Arman Alizadin lyhyehkön  artikkelin "Peloille stop Armanin tapaan", joka sai minut ajattelemaan pelkoja. Lähinnä omia pelkojani. Siitä otsikko tälle postaukselle. "Suosittelen, että jokainen kohtaisi joka päivä jonkin asian tai ihmisen, joka pelottaa. Jos esimerkiksi pelkää turvapaikanhakijoita, kannattaa mennä tutustumaan heihin vastaanottokeskukseen". Jokainen pelkää jotain, oli se sitten tuntemattomille puhumista, korkeita paikkoja, pimeää, vanhoja ihmisiä mitä vaan niin oli hyvä pointti, että kohtaisi sen pelon.
Jos joku joskun on lukenut aikaisempia postauksiani niin ehkä muistaa, että en todellakaan välitä autolla ajamisesta, vaikka kortti onkin ollut taskussa jo 6 vuotta. Pelkään autolla ajamista tai pikemmin sitä, että ajan kolarin, turha sitä on kiistää. Niinpä tuon artikkelin lukemisen jälkeen ajattelin, että käyn joka päivä ajelemassa (varmasti ainakin näin alkuun J:n kanssa) edes jonkunlaisen lenkin. Aikoinaan ajelin pitkiäkin työmatkoja ilman ongelmaa, välillä vähän raskaammallakin kaasujalalla, niin haluaisin sen itsevarmuuden takaisin. Helpottaisi elämää kummasti kun en olisi aina riippuvainen J:n menemisistä ja tulemisista. Pidetään peukut pystyssä ja jos joku muukin siellä ruudun toisella puolella haluaa kohdata omia pelkojaan niin pidän peukut pystyssä.

S kiittää ja kuittaa

Suklaakakkua ja Sympatiaa

Sain kuin sainkin tehtyä suklaakakun serkkuni valmistujaisiin vaikkei se mennytkään niin kuin Strömsösä. Kuten mainitsin en löytänyt ohjetta jolla olin tehnyt kuorrutuksen omaan ja tädin kakkuihin. Muistin, että kuorrutukseen tuli voita, tomusokeria, suklaata ja tummaa kaakaojauhetta tosin määriä en muistanut. Joten piti soveltaa... Kaikki meni hyvin kunnes lisäsin sulan suklaan. Koko helahoidosta tuli rakeista niinpä lisäsin voita ja kaakaojauhetta ja tomusokeria. Pienen säätämisen jälkeen maku oli aika hyvä, mutta kuorrute todella löysää, koska olin humpsauttanut liikaa kaakaota (sekoitin siis kaakaojauheen veteen). Ei kun jääkaapiin ja toivoin, että se kerkeisi jähmettymään sen verran, että sen pystyisi levittämään. Aikaahan oli itse lähtemiseen vajaa kolme tuntia. Ai miten niin jätin taas kaiken viime tippaan? Ei kulunut onneksi kauaa kun sain kakun kuorrutettua.

Täytteessä oli kuohukermaa, mansikkasurvosta ja vaniljakreemijauhetta. Kakkua kehuttiin juhlissa taivaalliseksi, mutta itsekriittisenä en ollut täysin tyytyväinen siihen. Ensi kerralla otan ohjeet ylös.

Tänään on ollut melkein normipäivä. Aamulla käytiin Tintin kanssa lääkärissä näyttämässä hänen huultaan. Tintillä on ollut pienestä pitäen pallero ylähuulessa ja saatiin aikanaan lähete lastenlääkärille siitä, koska neuvolalääkäri ei osannut sanoa mikä se on. Hematooma eli verisuoni-ja kudoskasvain. Täysin vaaraton ja se voi tulla mihin vain, Tintille se tuli ylähuuleen. Se ei ole koskaan vaivannut ja lääkäritkin ovat sanoneet sen pienentyneen ja antaa sen surkastua itsekseen pois. Seuraava käynti onkin vasta kolmen vuoden päästä.

Alkuillasta menin reilun viikon tauon jälkeen reisi-vatsa-pakara-jumppaan. Kyllä sen tunsikin, että on ollut taukoa. Teki kyllä todella hyvää. Se lähteminen on vain aina yhtä nihkeetä. Onneksi kaunis ilma edes auttoi lähtemistä. Huomenna taas uudelleen jumppailee.

-S

Let's kiss and make up

Aina silloin tällöin tulee riideltyä oman kumppanin kanssa, eikä se ole kivaa, mutta riitely puhdistaa ilmaa ja sen jälkeen kun kaikki on saatu sovittua niin on helpompi hengittää.

Meillä on J:n kanssa ollut kirjoittamattomana sääntönä ettei vihaisena mennä nukkumaan. Jos meillä on joku riita niin siinä menee sitten vaikka koko yö kunhan asiat on saatu selvitettyä. Eikä me myöskään harrasteta mykkäkoulua. Välillä joutuu kyllä jankkaamaan, että -Mikä nyt on? -Sano vaan -Vaivaako vielä joku? Ja olen ainakin itse huomannut, että ensimmäinen reaktio on vastata -Ei mikään vaivaa, vaikka kuinka vaivaisi. Sitä ei vaan saa heti sanottua.

Luin joskus jostain, että riidan aikana ei saisi sanoa -Sä et ikinä tai -Sä aina. Se oli ihan hyvä pontti, koska ikinä ja aina on aika vahvoja ja lopullisia sanoa. Pakko myöntää, että syyllistyn tuohon syyttämiseen välillä itsekkin.

Me koitetaan välttää sitä ettei riideltäis lasten edessä tai lasten kuulleen. Muistan kerran kun otetiin J.n kanssa yhteen, molemmat huudettiin toisillemme naamat punasena ja Tintti kuuli sen ja tuli mun jalkoihin itkemään. Ette usko kuinka sydäntä särkevää se oli. Ei lasten tarvitse olla todistamassa kun vanhemmat selvittelee välejään välillä hiukan kovaankin ääneen. Kun ajattelen omien vanhempieni riitelyä, ollessani paljon nuorempi niin menin omaan huoneeseen ja laitoin korvalappustereoista musiikin kovalle ettei tarvinnut kuunnella.

Joskus molemmat vollotetaan silmät päästä, mutta useimmiten se olen kumminkin minä. Kun kaikki on puitu läpi niin halaillaan pitkään ja pidetään toisiamme hyvänä. Viimeisin riitamme sai minut ajattelemaan, pienen avustuksen kautta, omaa käytöstäni. Kun ajattelee asioita mitkä toisessa ärsyttää niin kannattaa ajatella omaa käytöstä ja miettiä vaikuttaako se jollain tavalla siihen toiseen osapuoleen. Jos muuttaa omaa käytöstään niin pystyykö sitä kautta vaikuttamaan myös toisen käytökseen. Joskus ne ongelmat löytyvät kun katsoo peiliin.

Blogipsykologisin terveisin -S

(Kuvat lainattu googlesta)

Partypapiidipaadi

Olin viikonloppuna mun äitin ja tädin kanssa vähän bilettämässä. Päällimmäinen tarkoitus oli kumminkin mennä katsomaan Jussi Rainioo ja Ressu Redfordia Vantaan Tulisuudelmaan. Oltiin viimeks äitin kaa kahestaan joulukuussa, kun siellä oli ysäribileet ja meillä oli bilepaketti eli hotellihuone ja rannekkeet keikalle. Sillon se oli kyllä ihan huippuu. Tällä kertaa saatiin äitin siskokin houkuteltuu mukaan.

Käytiin vielä syömässä ennen kun siirryttiin varsinaisesti baarin puolelle. Viime kerralla mentiin niin aikasin syömään ettei pöydän saamisessa ollu ongelmaa, klo oli 19, mutta nyt kun klo oli 22 niin olisi pitänyt olla pöytävaraus sillä saatiin odotella tovi jos toinenkin. Niin pöytää kuin ruokaa. Ja kaiken lisäksi mun hampparinpihvi oli niin suolanen, etten syöny sitä kokonaan. Oon liian kiltti valittamaan mistään eikä meillä olis ollu aikaa odotella mitään uutta ruoka-annosta.

Päästiin sitten vihdoin ja viimein baarin puolelle eikä siellä kyllä vielä ketään ollut. Kuten mainitsin viime kerralla oli ysäribileet ja silloin 90-luvun musiikki kuului asiaan, mutta nyt soi myös saman tyylinen tunnistamaton musiikkihelvetti. Luulisi että dj:n listoilla olisi suosituimmat tanssihitit mitä radioissakin kuulee. Tai sitten en vaan käy enään niin usein ulkona. Yhden jälkeen alkoi tapahtua.

Nyt kun on kaksi kertaa suht lyhyen ajan sisällä käynyt katsomassa samaa yhtyettä niin mietin, että miten jotkut jaksavat lähteä ympäri Suomea tai maailmaa kuuntelemaan samaa esiintyjää. Biisit ja esityssisältö ovat kumminkin suhteellisen samanlaiset. Tosin tällä kertaa tunnelma ei ollut niin hyvä kuin edellisellä kerralla. Mutta ehken ole niin suuri fani kuin esimerkiksi Antti Tuiskun :D

Seuraavana aamuna kun juteltiin tästä niin oli äitikin vähän sitä mieltä ettei ollut kamalan hyvä eikä itse ainakaan halua tulla enään tuonne Tulisuudelmaan. Oli myös sitä mieltä, että dj:n musiikki oli muuta kuin hyvää. Ennen pilkkua tuli max. 3 tunnistettavaa hittiä jotai pystyi kunnolla tanssimaan.

Sunnuntaina juhlittiin vähän lisää nimittäin mun siskon pikkuinen tyttö täytti 7v. Aika menee vaan niin hurjaa vauhtia. Tän viikon sunnuntaina on taas juhlittavaa, kun mun serkku valmistuu kosmetologiks ellen nyt ihan kauheesti valehtele :D Lupauduin tekee suklaakakun, samanlaisen tein mun tädin puutalkoisiin kun oli jääny omilta synttäreiltä aineksii yli. Se oli kyllä tosi hyvää. Tosin ohjeen oon hukannu kun en ottanu sitä talteen niin täytyy metsästää se takasin. Kiva päästä leipoo.

-S