keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hörhööntymisiä

Pitkästä aikaa! Ei valitettavasti ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa, kun ei ole PL rintamalla tapahtunut mitään :( Nyt on tapahtunut vähäsen jotakin :)
Meillä oli joka kuukautinen yksikönkokous ja käsittelimme veroasioita eli veroilmoituksen tekoa. Osa meni täysin unohduksiin, asiaa oli niin valtavasti, mutta ensi kuussa on onneksi taas kokous missä täytämme yhdessä veroilmoituksen. Kuten olen maininnut, kokouksissa saa aina jotain pientä kivaa. Tällä kertaa sain arvonnasta tämmöisen



Suuria tuikkivia, nämä karpalot ovat tosin poistuneet kielletty hedelmä perheestä

Olen puhunut tästä tulevasta kevätseikkailusta joka on 8.3 niin nyt on käynyt super mahtava juttu, että pääsen 7.3 auttamaan näitten kevätseikkailu hommien kanssa! En yhtään tiedä miten autetaan, mutta varmasti pöytien siirtelyä, tavaroitten paikoilleen laittamista yms. Paras juttu on, että siitä saa palkaksi lounaan ja 150e lahjakortin!! Ja ne on jo ensi viikon lopussa, JEE!

Postauksen otsikko kertoo minusta aika paljon. Hörhöönnyn helposti kaikkiin erilaisiin asioihin varsinkin ruokajuttuihin. Ostan herkästi kaikkea ateriankorvikejuttuja, superfoodeja yms. Kaapista löytyy mm. Acerola-jauhetta, acai-marjoja, kaakaonibsejä ja vaikka sun mitä!


Nyt olen hörhööntynyt tähän

Fit+feelgood ateriankorvikepirtelö makuna vaniljakerma. Muita makuja on marjajugurtti ja suklaapähkinä. Olen lukenut tästä paljon hyvää niin ajattelin vihdoin kokeilla. Päädyin vaniljakermaan, koska en pidä jugurtista missään muussa muodossa kuin oikeana jugurttina, jos ja kun juon protskupirtelöitä tai muita vastaavia niiden pitää olla suklaata (koska epäilen kaikkia muita makuja), mutta tähän oli sotkettu pähkinää niin pelkäsin tunkkaista makua ja olen allerginen pähkinöille. Katsotaan miten käy. Heitänkö ensimmäisen kerran jälkeen vesilintua ;)

-S-

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kevätseikkailu here i come!!

Nyt on varattu liput Partyliten kevätseikkailuun Keravalle 8.3!! Iiiik ku jänskättää ihan hurjan paljon!
Piti vielä ennakkotilata nippu uusia kuvastoja ja kolme pakettia uutuus tuoksuja (19,90e) :) En millään malttais odottaa!
Olen tässä surkutellut muutamia viikkoja sitä kun ei ole kutsuja tiedossa niin järjestin neljän päivän Partylite-kekkerit luonani minkä idea oli, että ne ketkä ei ole aiemmin kutsuille päässeet voivat valita näistä päivistä sopivan. Eipä ketään sitten kiinnostanut. On se kyllä vähän tylsää järkätä koko ajan kutsuja ja pyytää samoja ihmisiä kylään. Niinpä päätin jakaa naapuritaloihin Partyliten mainoksia. Huomenna olisi tarkoitus jakaa miljoona lisää :) Tosin eräs ystäväni päätti pitää kutsut ensi viikon perjantaina. Jee! :)

Käykää tutustumassa/shoppailemassa verkkokaupassani osoitteessa www.senjaolenius.partylite.fi
Maksutapoina depit/credit-kortit.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Uutuuksia

Sain tiistaina kasan kaikkea ihanaa


Kielletty Hedelmä votiivilajitelma (sisältää jokaista tuoksua 3kpl)
Kielletty Hedelmä somiste suurelle tuikkivalle
Kielletty Hedelmä tarjotin
2x Glolite kynttiläpurkkia (kurkku,inkivääri, minttu & mansikkaunelma)
SmartScents tuoksukukka (kukan varressa tuoksutikku, hunajameloni)
Votiiveja (hunajameloni & mansikkaunelma)
Tuikkivia (tumma vadelma, mansikkaunelma, hunajameloni)
Yleisteline tuikkiville
Lumottu tähtiyö somiste

Ihastuin hunajameloniin niin kovasti että otin sitä sitten joka sorttia :)


Äitin kynttiläkutsut olivat myös tiistaina ja tässä kuvia pöydästä






Tätini sanoi, että tuo tähtiyö somiste näyttää ihan roskikselta :D kiva..

Tein tänään Partylite mainoksia jota olisi tarkoitus jakaa naapurustoon. Toivotaan, että sitä kautta tulisi yhteydenottopyyntöjä.

torstai 6. helmikuuta 2014

Esittelyjä

Olin Maanantaina entisellä työpaikallani esittelemässä Partyliten tuotteita ja oli kyllä kovat odotukset. Olin väkertänyt yömyöhään pieniä kynttilänyssäköitä emäntä/isäntälahjaksi ja mietin vielä, että riittääköhän ne. Laitoin niitä myös myyntiin kun tytöt paikalla sanoivat, että kannattaa.










Pöydästä tuli oikein söpö

Samaan aikaan esittelyä piti Foreverin edustaja. Häneltä sai maistiaisia ja ostaa tuotteita pöydästä.
Hänellä kävi kauppa toisin kuin minulla. Muutamat kyllä jäivät kuuntelemaan, mutta ei tullut kutsuja 
eikä tilauksia (yksi tuli, mutta se peruttiin seuraavana päivänä). Pakko myöntää, että olin pettynyt. Tosin tämä oli ensimmäinen sellainen tilanne kun yritin kalastella asiakkaita vieraassa ympäristössä.
Jos ensi kerralla olisi rohkeampi ja ilman kanssa kilpailijaa.